Kategoriat
Arkisto

Kouvolaan 10 uutta lottomiljonääriä

Viime vuonna fortuna suosi rahapeleissä Jyväskylää. Toukokuussa 2019 Seppälän Prismassa voitettiin 8 miljoonan euron jättipotti. Onnekas lottoaja ei ollut käyttänyt veikkauskorttia tunnistautumiseen, joten ei selvinnyt oliko hän jyväskyläläinen vai vain läpikulkumatkalla. Kyseessä oli vuoden toiseksi suurin lottopotti, jo aiemmin keväällä Lohjalle oli mennyt kaikkien aikojen ennätys 15,5 M€.

Varmasti paikallinen oli kuitenkin 65 vuotias jyväskyläläisnainen joka voitti samana keväänä 4,3 miljoonaa Mega Fortune Dreams-nettipelissä Betsson kasinolla. Jättisumma voi siis osua kohdalle muuallakin kuin tutulla Veikkauksella. Itse asiassa netissä voi pelata lottoa vaikka joka päivä, ja maailman suurimmat potit kuten amerikkalaiset PowerBall ja Megamillions ovat myös suomalaisten ulottuvilla.

Mutta viime viikon kohutuin äkkirikastuminen oli kuitenkin Kouvolan porukkalotto. 10 miljoonaa jakautui mukavaksi tasasummaksi 10 pelaajan porukalle. Voittorivi oli pelattu Varuskuntakadun R-kioskilla.

Veikkaus haastatteli tavoittamiaan voittajia tuoreeltaan. Kyseessä oli todellinen kestolotto, sillä yksi asiakas oli pelannut kioskin porukkaa jo 25-vuoden ajan. Kioskissa olivat jo vuosien varrella myyjät vaihtuneet, mutta numerot pysyneet samoina.

Voittajien suunnitelmat rahankäytön suhteen olivat suomalaiseen tapaan vaatimattomia: remonttia ja läheisten tukemista.

Kategoriat
Arkisto

Radio JKL Masiinamessuilla

Masiinamessut ovat Honkajoella kesäisin järjestettävä koko perheen konefestivaali. Tapahtumapaikkana on Pesämäen moottoriurheilukeskus. Tapahtuma on perinteisesti järjestetty joka toinen vuosi.

Esillä on monenmoisia uusia ja vanhoja masiinoita sekä ammattikäyttöön että harrastuksiin. Näytteilleasettajia oli yli 100 kappaletta, ja varsinkin puutarha- ja viherrakentamisen puoli oli hyvin edustettuna.

Viihteenä järjestettiin muun muassa maanrakennuskoneenkuljettajien Suomen mestaruuskilpailu. Kaivinkoneita ja karting-ajoa pääsi kokeilemaan myös itse.

Tapahtuma on tärkeä Honkajoen kunnalle ja yrityselämälle. Mukana eri vuosina on ollut myös vaalipaneeli ja kuntapaneeli. Vuoden 2017 masiinamessuilla lavalle nousivat keskustelemaan viisi kunnanjohtajaa lähialueelta. Keskustelun jälkeen myös panelistit päätyivät karting-autojen rattiin.

Masiinaviikonloppuun kuului myös itse Huutokauppakeisarin meklaroima masiinahuutokauppa. Perinteisten kuparipannujen lisäksi kaupattiin teemaan sopivasti muun muassa trukin renkaita ja aggregaatteja.

Masiinamessut oli tarkoitus järjestää myös 2020, mutta suuret yleisötapahtumat on tältä vuodelta peruttu. Ammattikoneisiin keskittyvä MaatalousKonemessut järjestetään myös tänä vuonna, marraskuussa Helsingin messukeskuksessa.

Kategoriat
Arkisto

Kotikaupungin legenda Matti Nykänen haastattelussa

Edesmennyt Matti Nykänen kertoi avoimesti elämänsä haasteista Radio Jyväskylän haastattelussa vuonna 2012. Mäkihyppääjälegenda ilmaisi tyytymättömyytensä Matti-elokuvaan, joka oli hänen mielestään turhan pinnallinen. Kovaa työtä urheilumenestyksen eteen ei tuotu siinä esiin. Toiveena oli että ehkä tulevaisuudessa ilmestyisi parempi, totuudenmukaisempi elämänkertaelokuva.

Haastattelussa Matti oli kuitenkin hyvällä tuulella ja asiat sillä hetkellä mallillaan. Mies oli tuolloin kihloissa Susanna Ruotsalaisen kanssa ja alkoholin kanssa läträäminen oli jäänyt pois.

Kuppiloiden sijaan aikaa vietettiin yhdessä Susanna-rakkaan kanssa. Pariskunta asui haastattelun aikaan Nykäsen syntymäkaupungissa eli täällä Jyväskylässä.

Kategoriat
Arkisto

Vimention: sosiaalisen median startup

Jyväskyläläinen Some-startup Vimention sai kansainvälistäkin huomiota vuonna 2012 kun sen palvelu valittiiin Kiinassa järjestettyyn G-Startup finaaliin.

Vimention yhdisti ominaisuuksia Twitteristä, Facebookista ja Flickristä. Keskeisessä roolissa sovelluksessa oli kartta, josta keskusteluaiheet löytyvät sijainnin mukaisesti. Näin on helppoa ilman erillistä hakua selvittää mitä vaikkapa Jyväskylässä puhutaan juuri nyt.

Vimentionin kehittivät joukko Jyväskylän yliopiston ja JAMK:in opiskelijoita.

Vimention ei valloittanut maailmaa, mutta Suomen startupeilla on edelleen hyvä pöhinä päällä. Sijoitustilastossa Suomi on kärjessä bruttokansantuotteeseen suhteutettuna.

Kategoriat
Arkisto

Mies Jyväskylästä otti maailman tulisinta chiliä takapuoleen

Vuonna 2012 eräällä innokkaalla chilinsyöjällä välähti miesporukan syömiskilpailussa uutta vuotta juhliessa. Jyväskyläläismies keksi että tulisuuden voi huipentaa ottamalla kastiketta myös takaapäin.

Päähänpisto toteutettiin kylpyhuoneessa, kaverin avustuksella. Chiliä työnnettiin peräpäähän kertoman mukaan reilu annos. Vaikutukset olivat välittömät ja ennalta-arvattavat. Rohkean kokeilijan loppuilta kului WC-tiloissa.

Käytetty chililajike oli tiettävästi Naga Morich, jonka mitattu scoville-arvo eli tulisuus on 1 598 227 SHU. Vertailun vuoksi tavanomainen habanero nousee asteikolla vain 100 000 – 350 000 SHY:n paikkeille.

Kategoriat
Radio JKL

Radio Jyväskylä – historia lyhyesti

Radio Jyväskylä oli aloittaessaan vuonna 1985 Suomen viides paikallisradio, ja kuului taajuudella 97,7 Mhz kaupungin lisäksi myös lähiseudulla ja lopulta koko Keski-Suomen alueella.

Suomen Paikallisradioliitto oli aloittanut toimintansa kahta vuotta aiemmin, tavoitteena tuoda Suomeen kaupallista radiotoimintaa Yleisradion monopolin vaihtoehdoksi.

Ensimmäiset toimiluvat Valtioneuvosto myönsi 241.1.1985. Ensimmäisenä lähetykset aloitti Radio Lakeus Nivalassa ja sitä seurasi Radio City Helsingissä. Kaikkiaan tuona ensimmäisenä vuonna uusia radioita ilmestyi taajuuksille 18 kappaletta.

Radio Jyväskylän toimiluvan haltija oli Vastin, sosiaalidemokraattinen puoluelehti. Toimitus ja studio aloittivat Vesilinnan kellarissa, lähettimen sijaitessa saman rakennuksen tornissa.

Alkuun lähetykset tehtiin livenä, ja sijoittuivat kahteen jaksoon aamu- ja iltapäiviin. Jo kesällä 1986 lähetyksiä tuli kello 6-18, ja myöhemmin etenkin viikonloppuisin ne jatkuivat iltaan ja aamuyöhön.

Radio Jyväskylä tuli monelle muualla Suomessa asuvalle tutuksi etenkin vuosittaisen Ralliradion tuottajana. Heti käynnistymisvuonna Suurajot selostettiin radiossa alusta loppuun, tiettävästi ensimmäisenä maailmassa.

Myös jääkiekkoa saattoi Radio Jyväskylän kautta kuunnella jo perustamissyksystä alkaen. Samana syksynä JYPin edeltäjä JyP HT aloitti ensimmäisen kautensa SM-liigassa.

Vuonna 1999 kanava liittyi Radio Plus-ketjuun, samalla nimi ja taajuus vaihtuivat. Radio Plus Jyväskylä kuului 102,5 Mhz, entistä isommalla lähetysteholla. Tällä toimintamallilla mentiin kuitenkin vain noin puolitoista vuotta, ja radio hiljentyi kokonaan vuoden 2000 päättyessä.

Tämä keskeytys oli kuitenkin vain väliaikainen, sillä toiminta käynnistyi uudestaan, SBS Finlandin alla vuonna 2001. 2000-luvulla konsepti ja musiikitarjonta vaihtelivat useampaan otteeseen, ja ohjelmiston paikallisuusaste vaihteli.

Lopulta SBS:n Radio City laajensi kuuluvuusaluettaan, ja Radio Jyväskylän nimi muuttui Radio City Jyväskyläksi. Lähetysten sisällöstä suurin osa on syndikoitua eli tuotetaan keskitetysti. Edelleen JYP-ottelut selostetaan paikallisesti, ja tarjontaan kuuluu myös paikallisuutisia.